maanantai, 9. lokakuu 2017

Siivouspäivä

Moikkelis.

Tänään on varmaan ihan hyvä päivä. Olen saanut itseäni otettua niskasta kiinni ja siivoiltua. Kohta tosin jatkuu. En viitsi luetella mitä kaikkea olen tehnyt, sillä "Laiska töitään luettelee. ". Kuitenkin kivasti saanut aikaseksi, vaikka otinkin parin tunnin päikkärit tossa aamupäivällä.

Aamulla oli kello kahdeksalta aika psykoterapeutille. Menimme yhdessä puolisoni kanssa sinne, koska ajattelin, että olisi hyvä jutella meidän tulevasta erosta kaikenlaista. Oli ihan hyvä keskustelu, mutta en ihan tajua mitä järkeä siinä olisi, että olisimme miettimättä lapsiasiaa ja seurustelisimme vaan vielä pitkään. Ei se asia miksikään muuttu. Tuskinpa vain. Eikä ole järkeä ootella vaan, kun joku päivä niitä lapsia olisi hankittavakin, vaikkei se vielä pitkään aikaan olekaan ajankohtaista. Tiedän sen. Tosiaan.... Psykoterapeutilla oli vähän erikoisia ratkaisuja. En ihan perusta niistä. Ei muutenkaan ihan lempparitukihenkilö. Turussa oli parempi yhteyshenkilö psykiatrisella polilla.

Juttelimme myös mun asioista, mutta enpä rupea niitä tässä nyt sen kummemmin jauhamaan, kun niitä on tullut jo niin paljon jauhettua. Ei ne jankkaamalla sen paremmiksi muutu. Elettävä vaan on miettimättä liikaa ja olematta niin itsekeskeinen. Tiedän, että sitä olen ollut aika pitkälti. Tietysti kai se on luonnollista, että koittaa jotenkin ratkaista omia ongelmiaan, mutta kyllähän ongelmien ratkaiseminen on pitkälti käytännön hommaa eikä sitä miettimällä ratkaista.

Edessä on paljon vielä kotihommia tänään. Pitää ainakin siivota vielä keittiötä esimerkiksi tiskauksen merkeissä. Harmi, että inhoan tiskaamista. Ehkä voisi sopia puolison kanssa, että tiskaisimme yhdessä. Olen kuitenkin muuten siivoillut ihan hyvissä määrin täällä tänään. Ei pidä vaatia itseltään liikaa. Toisaalta voihan tiskausta siirtää illalle, vaikka sen yksin tekisinkin. Ei ole pakko kaikkea kerralla hoitaa.

No mutta ei tässä kummempaa. Kirjoittelemisiin!

<3:llä Aurelia

sunnuntai, 8. lokakuu 2017

Uusia tuulia

Moikka!

On nyt käynyt sillä tavalla jännästi, että olen tajunnut ettei kaupan ala ole välttämättä ihan se mun juttu. Eihän sen opiskelu ollut mun oma idea vaan kuntoutuskeskuksen ohjaajan idea. "Merkonomin opinnothan olisivat hyvä juttu sulle. Opinnot ei kestä kun vain 1,5v. " No. Se mitä todellisuus oli, että opinnot olivat alusta alkaen tosi raskaat. Ei siis mikään helppo opin tie, vaikka tavoitteena olisi voinut olla ei niinkään opintojen pituus vaan opintojen kevyys. Masennuksen jälkeen ei kuitenkaan välttämättä pysty mihinkään kauheen raskaaseen. No, mutta. Olen saanut itseluottamustani takaisin ja uskon unelmiini. Kaupan alahan ei tunnu ihan omalta. En ole kiinnostunut talousasioista enkä numeroistakaan pidä. Ainut asia mikä on mun juttu on asiakaspalvelu. Tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa. Se on se juttu. Eli kaupan ala ei välttämättä ole kuitenkaan se mun ala, vaikka kuinka saisin olla tekemisissä ihmisten kanssa. Kuitenkin siihen sisältyy niin paljon kaikkea muutakin kuin vain ihmisten kanssa työskentely. Väkisinkin on numeroiden pyörittelyä ja talousasioita.

Kävin Erkkerissä ja päädyimme juttelemaan mun opinnoista elämäni varrella. Epäonnistumisista ja pettymyksistä. Siitä, että kun tuntuu, ettei mikään onnistu eikä ole vieläkään varma, että mikä on se mun juttu. Oikeastaan en vieläkään ihan tiedä, vaikka ajattelisin, että tiedän. Mistä sen oikein ylipäänsä voi tietää? Joka tapauksessa ihan kaikki opiskelu vaatii paljon työntekoa. Voiko olla, etten vain pysty siihen? Enpä usko kuitenkaan. Pidän koulutehtävistä, etenkin kun niitä voi tehdä kotoa käsin ja itsenäisesti ja kunnolla paneutuen.

Olen siis päätynyt nyt ajatukseen, että hakisin opiskelemaan pohjoismaista filologiaa, sillä siitä olen haaveillut monen monta vuotta. Se on ihan mun oma idea, joka tuntuu oikealta ihan mun itseni kannalta eikä kenenkään muun. Hakisin opiskelemaan Turkuun, sillä se on se paikka, jossa haluan asua opintojeni ajan ainakin. Tietysti on vaikea päästä opiskelemaan yliopistoon ja vaatii valtavasti työntekoa, että sinne pääsee tai ylipäänsä jotenkin voi olla tyytyväinen pääsykoetuloksiin eli että vaikkei pääsisikään niin tietäisi, että on yrittänyt kaikkensa. Pääsykoelukemisessa ja pääsykokeessa. Vaatii työntekoa eikä se aina ole niin helppoa, sillä olen luonteeltani aika laiska. Mutta pääsykoelukeminen on hyvä mittari siitä, että sujuisiko yliopisto-opinnot. Jos ei ole ryhtiä opiskella pääsykokeisiin niin miten olisi valmiuksia opiskella yliopistossakaan? Sittenhän ne opinnot ja itsekuri vasta oikein kunnolla pistettäisiin testiin.

No, olen myös valmistautunut hakemaan montaa muutakin alaa yhteishaussa. Olen suunnitellut hakevani opiskelemaan AMK:iinkin ja jos ei muuta niin jatkaisin kuitenkin merkonomin opintoja, sillä sinne voin päästäkin. Onhan se kuitenkin järkevää ja kyllähän nyt yhdet opinnot kestää, vaikkei täysin olisikaan oma juttu. Mitäs muutakaan sitä tekisi yhden vuoden ajan? Toisaalta voisi ottaa avoimen yliopiston opintoja ja kehittää ruotsinkielen ja muiden aineiden osaamista ja harjoitella yliopistossa opiskelua. Ei sekään huono idea ole. Toinen juttu olisi lähteä asumaan ulkomaille, kuten Ruotsiin. Se olisi järkevää, mikäli haluaa uusiksi hakea opiskelemaan pohjoismaista filologiaa. Ja kyllähän on hyvä yrittää uudestaan. Ei pidä heti luovuttaa.

Moni asia kyllä mietityttää. Onko musta opiskelemaan yliopistoon? Toisaalta eihän se vielä todellakaan ole kiveen kirjoitettu. Ei pidä sitä vielä stressata. Kunhan ensin näkee, että onko siihen mahdollisuutta ja voiko päästä sisälle yliopistoon. Opinnot yliopistossa ovat hyvin stressaavat varmasti ja tarttee nähä hyvin paljon vaivaa. Onko musta siihen, vaikka ala olisin oikea? Entä jos ei olekaan?

Muita hakuvaihtoehtoja voisi olla AMK:n opinnot esimerkiksi sosionomin parissa. Saapi nähä minne sitä sitten hakee. Täytyy varmaan keskustella aiheesta jonkun kanssa. Toisaalta ei pidä näiden "ammattihenkilöiden" vaikuttaa liikaa mun päätöksiin. Eihän ne tiedä mitä mä haluan. Ite mä sen päätän. On tullu jo aivan liian monta kertaa tehtyä muiden ideoiden mukaan asioita. Toisaalta olen kokeillut omasta tahdosta luonnonvara-alaa eikä ollu mun juttu. Liian yksinkertaista työtä se olisi ammattina. Ei tarvitse kauheasti käyttää omaa päänuppia. Se ei sovi mulle. Olen kuitenkin tavoitteellinen ja tarvitsen työssäni sitä, että voin olla aktiivinen monella tavalla. Käyttää aivojani ja olla ihmisten parissa aktiivisesti tekemisissä. En pysty olemaan alalla, jolla ei vaadita paljoa aivotyöskentelyä. Turhaudun ja rupean vain miettimään kauheasti omia ajatuksiani ja ne ovat varsin typeriä. En pidä turhanpäiväisestä asioiden kelailusta.

No mutta eiköhän tässä nyt ollut kaikki tällä kertaa. Toivottavasti tämä nyt taas avarsi jotain mun elämästä ja mun pään sisällöstä. :D

Hyvää päivänjatkoa!

<3:llä Aurelia

keskiviikko, 4. lokakuu 2017

Uutta vaikeutta vanhan haikeutta

Moi.

Meillä on ollut avopuolison kanssa nyt aika kovat ajat. Mun raha-asiat on huonolla olalla, sillä mun tukiasiat ei oo selvinny ja yksi hakemus hylättiin, sillä keskeytin opintoni. Nyt jää nähtäväksi mitä tukea seuraavaksi saisin. Taitaa olla jatkoa eläkkeelle. Tarviin B-lausunnon lääkäriltä, mutta lääkärillä ei kuulemma oo vapaita aikoja pitkään aikaan. Varmaan vasta marraskuussa eli jippiajee. Saa murehtia raha-asioita kunnes asiat ratkeaa.. Eletään nyt puolisoni rahoilla. Hän kun sattuu olemaan töissä ja saa palkkaa.

Toinen asia mikä on viime päivinä vaikeuttanut elämää ja aiheuttanut suurta huolta on avainten katoaminen. Onneksi ne kuitenkin löytyivät lopulta autostamme. Yhden huolen sai siis kuitenkin pois päiväjärjestyksestä ja nyt voin taas pyöräillä paikkoihin eikä tarvitse kävellä.

Äsken muuten joku painoi ulkona olevaa ovipuhelinnappulaa(vaikkei ne ookkaan käytössä) ja kuului ihan valtava ääni. Säikähdin toden teolla. Naapurienkin ovipuhelinnappuloita se joku paineli, kun sieltä kuului myös vastaavanlaista ääntä. Jotenkin alko pelottaa, että kuka tänne kohta jotenkin änkee. Hyi hitto... Pelottavaa. Tekee mieli mennä kultsin viereen, ku pelottaa.

Uutta elämässäni on tulevat iltalukion venäjän ykköskurssin ja mahdollisesti myös espanjan ykköskurssin opinnot. Aion suorittaa ne verkossa, sillä se on mulle helpompaa kuin tunnilla käynti. En ole näet kauhean reipas muutenkaan poistumaan kotoani. Tarpeeksi muutenkin ongelmia tuon asian kanssa. Parempi siis tehdä verkkokurssina kurssit. Ajattelin kyllä, että jos voisi mennä tunnilla käymään, jos tulee joku ylitsepääsemätön ongelma, johon tarttee apua. Se olisi kiva. En tiedä kuitenkaan selviänkö ihan täysin ilman tukea ja apua. Muutaman kerran voisi käydä paikallakin tunneilla, jos se vain sopii opettajalle.

Mitäs muuta elämään... No olen käynyt semmoisessa nuorille aikuisille tarkoitetussa ikään kuin kohtaamispaikassa. Siellä on ollut mukavaa jutella ohjaajien kanssa ja puuhailla kaikkea pientä. Mukava paikka, vaikkei sielkään mitään ihmeellistä tekemistä ole. Mutta on kivaa, että on seuraa ja joku paikka jonne mennä, ettei ole vain kotona. Kotona tulee kuitenkin aika paljon oltua näin kun ei ole mitään erityistä päiväohjelmaa. Ajattelin huomenna ottaa kitaransoittonuotteja mukaan tuohon nuorten aikuisten hengailupaikkaan, sillä sieltä löytyy ihan laadukas kitara, jota voisi sitten soitella ja harjoitella biisejä. Jatkossa, kun olen iltalukiossa, voin tehdä tehtäviä, opiskella tuossa paikassa myöskin.

Kuuntelen muuten parhaillaan Sigur Rosin levyä Agaetis byrjun. Tulee tosi jännä olo tästä levystä, sillä ensi kerran kuuntelin Sigur rosia ollessani psykiatrisella osastolla masennuksen takia. Oli syksy ja olo oli ankea, mutta jotain toivoa oli silti jossain. Siskoni oli laittanut musiikkia mulle soittimeen. Musiikkia jota hän itse kuuntelee. Oli jännää olla sairaalassa. Istuin huoneeni sängyllä tai makasin. Taisi olla keltaiset seinät. Kuuntelin Sigur Rosia.

Ensi alkuun olo oli todella huono niinkuin arvata saattaa, kun on kyseessä vakava masennus. Jossain kohtaa kuitenkin värit palasivat elämääni. Tajusin taas mitä olen ja mistä tykkään. Harmi, etten nykyään enää ole siitä myöskään niin kauhean selvillä. Totta puhuakseni olen kadottanut sen alkuperäisen hippi-minän, josta tykkäsin paljon. Ehkä ryhdyn etsimään sitä alkuperäistä minää ja palaamaan siihen muottiin, sillä koin sen niin omakseni. Semmoinen hassu hihhuli. Kuuntelin hippimusaa ja pukeuduin hippimäisiin vaatteisiin ja suojelin luontoa tai ainakin saarnasin asioista muille.

Toisinaan kaipaan vanhoja aikoja. Sitä miten persoonallinen, omaperäinen olin ja miten selkeä identiteetti mulla oli. Tieto siitä mitä olen. Nykyään olen vain massaa enimmäkseen enkä tiedä oikein tarkkaan mikä on se mun juttu. Olen ehkä vähän matkan varrella kadottanut itseäni. Masennus toisensa perään on latistanut ja saanut itseni yhä kauemmas siitä mitä alunperin olin.

Nyt täytyy lopetella, sillä avopuolisoni ei saa nukutuksi naputukseltani.

Hyvää yötä

<3:llä Aurelia

 

sunnuntai, 1. lokakuu 2017

Ai nii laihis, mikä se on?!

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!

Mullahan piti olla laihis ja on se kyl tavallaan edelleenkin(niin kai voisi sanoa), vaikkakin oon vetäny nyt tänä viikonloppuna kipeenä ollessani tosi paljon herkkuja. Oevoe. No. Kipeys on eri juttu ja laihis pysyy silti yllä, vaikka tuli mutka matkaan. Ei pidä ajatella, että laihis jotenkin aina loppuu johonkin vaan, että se jatkuu mutta aina eri tavoilla. Nyt oli tällainen laihiksen pohjalukema, mutta se jatkuu parempana taas, kun arki ja terveys palautuu.Kun tervehtyy, ni voi taas liikuntaakin harrastaa.Täytyy kyl kuitenkin sanoa, että mulla se isoin asia, millä mun paino varmasti tulee tippumaan on syömisen vähentäminen. Liikunnasta en kuitenkaan vieläkään ole niin kauhean innoissani, vaikkakin tosin kuntosalille ja uimaanmeno houkuttelee tällä hetkellä aika paljon. Ehkä niitä pitäis harkita ja jos ei muuta, ni roudata ittensä autolla uimahallille. Onhan se tyhmää, kun silloin ei saa hyötyliikuntaa, mutta kunhan nyt sais edes sit sellasta "kivaa liikuntaa". Mä kun en erityisemmin pidä kävelystä enkä tykkää kaupungissa pyöräillä, ku niin hirveesti liikennettä ja kaiken maailman liikennevaloja ja autoja. Vähä vaarallistakin. Kaippa tuo avopuoliso vois vähän tsemppaa mua liikuntaharrastukses ja viedä  uimahallille. :) Hän on kuitenkin kannustava kiva ihminen.

Olen viikonloppuna kuunnellut hieman radiota ja sieltä kuulinkin hyvän ajankäytöllisen vinkin. En muista kenen kirjasta se on ja kenen vinkki, mutta että kannattaisi tehdä heti asiat, jotka pystyy tekemään kahden minuutin kuluessa. Eli, et tekis vaan heti asioita eikä venyttäis niitä kauemmas, jos ne on mahollista tehä heti. Jos nyt tän edes oikein ymmärsin, mutta hyvältä kuulostaa kuitenkin. Tästä neuvosta on hyvä ottaa vaari. Yks toinen juttu on se, että on parempi tehdä kaikki asiat hyvin jo ensi kerralla, ettei syntyisi turhanpäiväistä ylimääräistä vaivaa, joka on kertynyt huonosti tehdyistä asioista. Esimerkiksi, jos laittaa roskan roskikseen, voi sen samalla kertaa tiivistää sinne muun roskan joukkoon. Jos ei tee sitä vaan heittää sen siihen vaan jotenkin niin jatkossa roskat saattaa tipahdella vaan lattialle roskiksen päältä, kun roskat on päällimmäiseksi laitettu. En tiiä ymmärsikö kukaan tätä, mutta hyvin hoidettu on valmiiksi tehty. :) Älä jätä asioita puolitiehen. Niinhän sen voisikin sanoa.

Sunnuntai on jätskipäivä. Ainakin tänään. Ostin eilen kaupasta ensinnäkin rommin kaveriksi kolaa ja sit heräteostoksena ihanaa vanhanajan mansikka-vanilja-jäätelöä. On aivan ihanaaa..... Tätä pitäis säästää kultsikalle sit viel illakskin. :D

Huomenna tai ehkä jo tänään lisää juttua blogiin, mut nyt. Musailua. :)

Kirjoittelemisiin

<3:llä Aurelia

 

 

 

keskiviikko, 27. syyskuu 2017

Olo parantunut ja huojentunut olo

Buorre beaivi(=hyvää päivää pohjoissaameksi)

Oon vähän opiskellut pohjoissaamea. Mulla on ollut kirjastosta lainassa saamenkielen oppikirja. Harmi, että opiskelu jäi vähän lyhyeksi, kun innostus ei riittänyt. Pitkäjäänteisyys on vielä vähän hakusessa. Sitä pitää kehittää monin tavoin. Tehdä vaan sen kummemmin miettimättä, että tekisikö vai ei. Jää liian usein pähkäilyksi. Onneks sentään oon useamman kerran aloitellut saamenkielen opiskelemista. Opit sentään jäävät vähän paremmin mieleen kirjan alkupuolesta, kun niitä kertaa aloittamalla opiskelun useamman kerran. Hehee.

Olo on nyt parempi ja huojentunut, kun tilanne ratkesi jotenkin päin opintojen ja elämän suhteen, vaikka toisaalta ei nyt niin hyvin käynyt, mutta kuitenkin. Kävin juttelemassa koululla parin ihmisen kanssa. Oli palaveri mun opinnoista. Päätimme yksipuolisesti, että mun olis parempi lopettaa opinnot tossa koulussa, kun ei taida voimavaratkaan riittää. En kyllä siitä tiedä, mutta joka tapauksessa, opinnoista ei nyt tule mitään. Jotain mun pitää tehä elämänhallinnan hyväksi. Arjen hallinnaksi. Poistaa lintsaus. Vaikeeta se on, mutta pakko yrittää vaan.

Koululla kävin pyörällä. Oli kyllä aika rankka reissu, kun oli ylämäkiäkin. Otti koville. Kunto ei ole mistään maailman parhaasta päästä, mutta kyllähän se kasvaa, jos rupeaa pyöräilemään enempi. Kunhan ei ihan jämähtäis kotiin vaan harrastais liikuntaa. Noni, menihän se sitten taas jossitteluksi tämä höpinä... PITÄÄ vaan toteuttaa ideoitaan ei jäädä suunnittelun asteelle.

Tavoitteita:

-Liikuntaa joka päivä ees jonkun verran, kuten kävely kauemmas kauppaan tai pyöräily jonnekin kauemmas tahi sitten joku ihan kunnon pyöräily-/kävelylenkki erikseen kullan kaa.

-Herkuttelu minimiin ja jos jotain herkkuja sit kuitenkin päättää ostaa niin ostaa pienempiä pakkauksia sitä herkkua ja juo kivennäisvettä eikä limppareita tai kaljaa.

-Nukkuu vähemmän ja herää aikasin. Päikkärit on ok, jos on maximissaan kaks tuntia ja jos on heränny aikasin.

-Tekee joka päivä suunnilleen samoja hyödyllisiä asioita eikä jää lojumaan tai murehtimaan jotain turhanpäiväistä vaan toteuttaa ideoitaan.

Tuossa varmaankin tärkeimmät asiat. Tästä on parempi nyt jatkaa. Toivon mukaan toteutan listan asioita. Voin kyllä kertoa tänne miten tavoitteeni ovat toteutuneet.

Muutimme vajaa viikko sitten uuteen asuntoon. Asunto on kyl ollu tosi kiva. Ja ihanan kodikasta, kun ei asuta enää siinä ankeassa opiskelija-asunnossa, joka oli valmiiksi kalustettu. Täällä on kaikki meiän omat huonekalut eikä mitään ankeuksia.

Nyt vois lopetella ja alkaa toteuttamaan listan asioita pikku hiljaa itselleen armollisesti. Voi sitten merkata listaan mitä asioita on tehnyt ja iloita, jos on onnistunut.

Syksyisin terveisin

<3:llä Aurelia