maanantai, 1. tammikuu 2018

Mistäs sitä aloittaisi....

Kai sitä vois aloittaa siitä, että oon ihastunut.

Hänt en oo koskaan edes tavannut. Tinderissä tuli matchi hänen kanssaan ja nyt ollaan sit juteltu hänen kaa aika tiiviisti facessa. Mukava tyyppi ja valtavan symppis. Jännittää katoaako ihastus ja miltä tuntuu sitkun nähdään, käydään treffeillä ja kun edes tiedä onko hän kiinnostunut musta. No näkeepähän sitten mikä on fiilis ja tilanne, kun nähdään ihan livenä. :) Ja voihan aina olla kaverikin, kun on kyseessä noin muksa tyyppi. :)

Tää tyyppi on suomenruotsalainen. Voi olla, että se luo jotain omanlaistaan viehättävyyttä kans häneen, vaikken haluais tollasen pinnallisen asian vaikuttaa mihinkään, mutta kyllä se väkisin. Ruotsinkielestä oon tykänny aina. Se on kiva kieli, joten ei mikään ongelma se, että pitää jutella hänen kanssaan lähinnä ruotsinkielellä. Hän ei osaa juuri ollenkaan suomenkieltä niin ruotsi on siispä se kieli, jolla puhumme.

Juttelimme viime yönä, eli vuoden vaihduttua toiseksi, puhelimessa ensi kertaa. Oli kyllä mielenkiintoista ja erittäin jännittävää. Kun hän soitti mulle, löi sydän tuhatta ja sataa, ja hengittäminen oli vaikeeta. Taitaa olla todellinen ihastuminen kyseessä. Jännitystä ei vähentänyt se, että kielihän oli tietysti sitten ruotsi. Käytin kyllä silti muutamia suomenkielisiä sanoja, koska hän tuntuu vähän sitäkin kieltä ymmärtävän. :) Enpä sitten tiedä miten paljon, mutta kaippa sen ajan kuluessa huomaa.

No, mutta se siitä. Taidan muutenkin höpistä ihastuksesta vähän turhan paljon parille kaverille. :3 Täytyy rajoittaa. Mitäs muuta mun elämään kuuluu.... No. Joulu oli ja tuli. Vietin sitä perinteisesti ja mukavasti vanhempien luona. Siellä oli siskot ja mummukin. Oli ihan kivaa, mutta ei kyllä kauaa jaksa lojua vain perheen luona. Heidän luonaan jostain syystä nukuttaa aina niin valtavasti. Siellä on unettava tunnelma. Ihan vaan tekis mieli nukkua. Ei ihme, että he vetävät niin paljon kahvia siellä. Ehkä heitkin väsyttää. :D

Oli muutamat välipäivät ennen synttäripäivää ja synttäritupareita. Synttäripäivän "aattona" kävi vanhemmat ja mummu juomassa kakkukahvit. Exäkin oli siinä mukana, sillä hän on ollut luonani majailemassa tässä jonkun aikaa joulun jälkeen. Itse synttäripäiväksi oli pakko myös keksiä ohjelmaa ennen varsinaista biletyspäivää, jotenka menimme parin parhaimman ystävän kanssa vähän yökyöpeilemään. Kävimme ravintolassa syömässä ja sitten siirryimme baariin ja niissähän tuli sitten käytyä muutamassa. :D Seuraavana aamuna oli pienoinen krapula ja täytyikin vähän huilia ennen synttäritupareiden siivoiluja. Pikku hiljaa perjantain 29.päivä iltana alkoi luokseni lipua kaveriporukkaa ja aloittelimme juhlintaa. Täytyy sanoa, että tuli liikaa juotua, mutta hauskaa silti oli. Luotani siirryimme lähikapakkaan. Se taisi olla virhe, sillä olin jo aika huiskeessa. Olisi pitänyt siinä kohtaa jarrutella, sillä huonohan olo baarissa sitten tuli.

UV:n juhlinta sujui osaltani rauhallisesti, sillä olin päättänyt, etten juo tippaakaan alkoholia ja siinä sitten onnistuinkin, mistä olen varsin ylpeä. :) Onneksi oli tosi hyvä seura ja kivaa. Ei edes haitannut, ettei juonut alkoholia. Silti oli tosi hauskaa ja mukavaa. Yöllä en tosin saanut unta ja se oli rasittavaa. Nukahdin kunnolla viimein aamulla kahdeksan jälkeen ja herätys oli yhdeltätoista jo. Eipä ollu hääppönen olo, kunnes otin päikkärit tuossa hetki sitten. Nyt lipitän kahvia. Ehkä tää päivä tästä uuestaan alkaa nyt sitten. :)

Kivaa uutta vuotta 2018 lukijoille!!! Ootte kivoja, ku jaksatte lukea mun tekstejä. Arvostan. :)

<3:llä Aurelia


lauantai, 9. joulukuu 2017

Mewi Mewi Mewiiiiii

Iltaaa. 

Tuli oltua aevan vallan mainiolla tanskalaisen bändin, Mewin keikalla Helsingin The Circuksessa. Oli ihan huippua! Musiikki, soittajat ja visuaalisuus ynnä kaikki muu oli todella hienoa! Vuoden hienoimpia juttuja nähä pitkään fanituksen alla olleen (10v) bändin esiintyminen livenä. 

Keikan lisäks käytiin exän kanssa kansallismuseossa ja shoppailemassa. Harmi vaan, ettei ihan täysillä loppuriennoista pystynyt nauttimaan, koska jalat oli ihan helkutin kipeät. Taitavat nuo mun talvikengät olla aika harvinaisen huonot jalassa. Uuet pitäis hommata. Matkaan kansallismuseosta tarttui "Hyökkäys"-juliste. On muuten todella näyttävä tuossa oman kämpän seinällä. Vähä partriarkaalista, mutta mikäpä siinä.... Käytiin vaatekaupoil ja sielt sit taas tuli osteltua kivat joulunviettovaatteet ja ihana kirsikankukkateemainen yömekko. 

Olin ihan totaalisen väsynyt eilisiltana, kun vihdoin pääsin kotiin. No pakko oli silti vähä jotain puuhailla ennen nukkumaanmenoa, ettei aamulla harmittaisi niin paljoa järkky sotku. Aamulla, tai no aamulla ja aamulla, heräsin vasta yhen aikaan... :/ Ei vaan oikein huvittanu/jaksanut nousta. Joku ihme merkityksettömyyden ja inspiraation puute taas vaivasi pahasti. Tartten ikään kuin sellaista jotain kipinää elämääni, että jaksan toimia ja tehdä asioita. Jos ei kipinöitä sinkoile, ei tää mimmi jaksa yhtää mitää ja menee semmoseks angstailuksi. Oiskin hyvä pohtia mistä sitä kipinää ja intoa elämäänsä saa, ettei meno menis lojumiseks. 

Kahvi. Siit vois olla apua, siit saa vähä ainaki energiaa. 

Inspiroituminen asioista. 

Tekee vaan vaikka ei huvita. Tekee asioita ees hetken. Pienet purot tekevät valtameriä. 

Noni! Täs on vielä kymmenen minsaa aikaa soittaa kitaraa, joten edes sen hetken. Tartun hetken. Netittää kerkee vaikka koko yön, mutta hiljaisuus vaatii hiljaisuutensa. 

Hyvää yötä ja illanviettäjäisiä itse kullekin säädylle!

<3:llä Aurelia

torstai, 30. marraskuu 2017

Toivoa täynnä

Huomenta.

Olen nyt asumassa Paraisilla. Muutin Savonlinnasta pois eron tullessa. Löysin Paraisilta mukavan isohkon asunnon. Täällä on hyvä asua. Pupuilla on oma huone ja minulla riittävästi tilaa elellä. Mutta kyllähän yksin asuminen tuntuu oudolta, kun on niin tottunut asumaan yhdessä toisen kanssa. Onkin kiva toisinaan paeta yksinäisyyttä pakoon vanhempien luo. He kun asuvat tuossa aika lähellä.

Kävin ihan ylikierroksilla eilisiltana/yöllä. Keksin laulun sanoja ja olin ihan levoton. Lopulta tajusin ruveta rukoilemaan ja se helpotti aika paljon, sai minut rauhoittumaan. Purin sydäntäni Herralle.

Olen melko uskonnollinen nyt kun asiaa pohtii. Uskon Jumalaan ja uskon, että hän auttaa kyllä, kun apua pyytää. Tiedän, että hän ei kaikkea toteuta, mutta luo toivoa asioita kohtaan.On helpottavaa purkaa sydäntään ja jutella Jumalalle rukouksen avulla. Se on semmoista kuin kirjoittaisi päiväkirjaa tosin sanoo asiat ääneen.

Usko, toivo ja rakkaus. Uskon Jumalaan ja pääosin ihmisiin, vaikka vaikeaahan se usein on. Ei voi vain sinisilmäisesti luottaa muihin ihmisiin, osa kun voi olla pahoja ihmisiä, käyttää hyväkseen hyväuskoisuutta. Toivo on tärkeää vaikeiden aikojen tullessa. On luotettava siihen, että asiat kyllä lutviutuvat eikä heittää toivoa menemään. Rakkaus... Tärkein kaikesta. Rakkaus muihin ihmisiin ja itseensä. Jos ei rakasta itseään, ei voi muitakaan. Perinteinen lausahdus, mutta niin kovin totta.

Rakastan itseäni, kunnioitan ja pääosin olen tyytyväinen itseeni, mutta toisinaan itsetuntoni on riippuvaista mielialoista. Se vaihtelee niiden mukaan.Toivon, että itsetuntoni voisi olla pysyvämpi ja vakaampi, mutta kaippa se jossain kohtaa tasaantuu, kun ikää tulee ja saa itseluottamustakin.

Taidan nyt lopetella kirjoittamisen tältä aamulta, sillä ei oikein "Kynä suhise". Ei ole kummoinen fiilis kirjoitella.

Kaunista toivoa täynnä olevaa päivää kaikil!

<3:llä Aurelia

 

lauantai, 11. marraskuu 2017

Parempaa

Heipparallaa.

Nyt menee sitten jo taas paremmin. Eron tuska on vähän helpottanut, ainakin toistaiseksi, kunhan sitä ei jatkuvasti mieti. Ja jatkoa elämään ja arkeen on kyllä luvassa. Kävin juttelemassa etsivän nuorisotyön ohjaajan kanssa ja siitä paikasta irtosi kyllä paljon apua elämän suunnitteluun ja jatkoon.

Käyn marraskuun lopulla vielä juttelemassa ohjaajan kanssa ja sitten tammikuussa olisi tarkoitus pajatoiminnan alkaa. Kuulostaa varmasti monista aika ankealta ja yhdentekevältä touhulta, mutta suhtaudun siihen positiivisesti, hyvillä mielin. Siellä pääsee tekemään monenlaisia asioita, kuten käsitöitä, siivousta, ruuanlaittoa. Kaikenlaistahan luovaa siihen toimintaan kuuluu. Todella hyvänä puolena siinä on se, että ohjaajia on kaksi ja pajalaisia vain kahdeksan eikä mitään yli kymmentä. Ohjaajilla on paljon paremmin aikaa keskittyä yksilöihin. Se on kuitenkin tärkeää. Jos vaikka rupeaa kutomaan villasukkia niin on joku, jolla on aikaa neuvoa siinä. Olisi hienoa oppia neulomaan paremmin. Onhan se hauskaa. Usein vain tulee mutkia matkaan, kuten silmukoita tippuu ja siinä vaiheessa onkin sitten ihan ulalla, että mitäs nyt....

Muutto on 25.päivä tätä kuuta ja siihen ollaan valmistauduttu nyt hieman. Äitin kanssa käytiin tänään uudella kämpällä siivoilemassa. Ensi viikonloppuna tuomme Savonlinnasta ex-avopuolison kanssa mun puput uuteen asuntoon, ja äiti lupasi käydä sitten tulevalla viikolla hoitamassa niitä, kunnes sitten lauantaina on muutto sinne pupujen luokse. :)

En malta odottaa, että pääsee muuttamaan. Muutto on rankkaa, mutta sitten kun vain saa tavarat sisälle asuntoon ja pääsee asettelemaan niitä omille paikoilleen niin johan on riemu irti. Sitten voi sisustaa ja nauttia uudesta alusta.

Aika paljon on muuten viime vuosina tullut muutettua. En tiedä onko se kauhean hyvä asia. Ei kai se huonokaan. Tietysti siinä on aina oma hommansa. Seuraavaksi sitten tänne Paraisilla. Tällä hetkelläkin olen täällä hengailemassa vanhempieni luona. Täällä on kiva olla, kun ei tarvitse kavereiden nurkissa lojua. Kuitenkaan kavereilla ei mitään vallan suuria asuntoja ole, joissa saisi toden teolla valloittaa oman tilan. Vanhempien luona mulla on kuitenkin oma huone, johon voi asettautua.

On muuten taas sitten vuoden ankein vuodenaika. Tuskin kunnon talvea tuleekaan, ainakaan Paraisille juurikaan minkäänlaista. On kuitenkin ihan rannikkokaupunki ja meri vaikuttaa ilmastoon täällä. Sää on sateinen: tihuttaa, välillä sataa reilummin ja on synkkää ja pilvistä. Pistää vähän mielen matalaksi, mutta vaikka sää onkin kurja, pitää silti muistaa ulkoilla ja nauttia luonnosta. Se piristää, vaikka kuinka synkkää olisikin.

Nojoo, mutta eiköhän tässä tämän päivän kirjoittelut ollut. Kirjoittelen sitten taas, kun sen aika tulee. Hyvää päivänjatkoa!

<3:llä Aurelia

 

 

tiistai, 7. marraskuu 2017

Kaikki jotenkin....

Moi.

Tuntuu, että kaikki menee päin jotain.... Eroamme avopuolisoni kanssa, muutan Paraisille ja mulla ei ole mitään paikkaa missä jatkaa arkeani. Onneksi huomenna on sentään etsivän nuorisotyön ohjaajan aika. Ehkä siitä olisi jotain apua. Toivon mukaan.

Olen nyt ollut Paraisilla vanhempieni luona, sillä hoidan muuttohommia. Vuokrasopimus on allekirjoitettu ja pitäisi vielä hoitaa muutamia muitakin asioita, kuten vuokravakuustilin perustaminen. Muutossa kyllä riittää muutenkin työtä. Vähän meinaa kaatua kaiken tämän ongelmaisen elämän alle. Tuntuu, ettei mistään ikinä tule mitään ja vois vaan hypätä saman tein jonnekin junan alle, ku on niin epätoivoista. Nojoo, en oikeasti todellakaan tee mitään tuollaista, mut välil tuntuu, ettei mun elämässä ole mitään mieltä ja, että miksi olen edes olemassa, kun musta ei oo mitään hyötyä yhteiskunnalle tai millekään muullekaan.

En tiiä miten jatkan ja kaikki on synkkää... No en ihan masentunut ole, mutta saapa nähä mitä tästä tulee....

Toivottavasti teillä lukemaan sattuvilla menee paremmin. Tsemppiä teiän elämiin!

<3:llä Aurelia