Moi

Elämä ei välillä ole kauhean hääppöistä.

Avopuolisoni ei halua lapsia ja minä haluan. Se on ratkaiseva asia suhteessamme ja johtaa meidät tilanteeseen, jossa meidän täytyy erota. Tälle asialle ei vain löydy kompromissia, vaikka kuinka miettisi asiaa. Turha kuluttaa elinvuosiaan ja parisuhdevuosiaan suhteeseen, jolla ei ole tulevaisuutta. En minäkään ikuisesti kuitenkaan ole hedelmällinen ja täytyisi jossain kohtaa löytää myös se joku jonka kanssa haluaa lapsia ja viettää loppuelämänsä yhdessä. Ei heti voi hommata lapsia vaan ensin täytyy tutustua ja kiintyä toiseen. Tietysti. Sekin vaatii aikaa. Olen kuitenkin jo 26 vuotta niin on aika miettiä tosissaan näitä tulevaisuuden asioita. Eivät ne kuitenkaan kauhean kaukana enää ole.... Ne alkavat olla realiteetteja, kuten lasten hankkiminen.

Toinen suuri huoleni ja ongelmani on opintojen sujuminen. Opinnot tuntuvat aina menevän päin honkia. En tiedä mikä mättää. Nyt on taas tullut poissaoloja jonkin verran. Vähän lintsaustakin jälleen... Ei vain tunnu huono tapa katoavan minnekään, vaikka kuinka yritän. Tää tilanne lannistaa tosi paljon. En luota itseeni enää ollenkaan opintojen suhteen. En todellakaan tiedä mitä tekisin elämälläni, jos mikään ei onnistu. Ehkä mun pitäis vaan toteuttaa itseäni eri tavoin ja hyödyntää lahjojani, mutta onko järkeä ryhtyä haaveilijaksi ja tehdä vain "turhia" juttuja? Ei varmaan. Eihän se ole sitä mitä yhteiskunta odottaa mun tekevän. Puhumattakaan vanhemmat. Jos sais jotain näkyvää aikaiseksi luovuuden osalta niin sitten olisi jotain järkeä kehittyä ja keskittyä luovuuteen elämässään ja jättää kaikki muu mikä ei jotenkin nappaa eikä toimi.

Missä sitten olen hyvä ja mistä pidän erityisen paljon ja haluan kehittyä? Mulla on lahjoja, tiedän sen ja kova halu kehittyä paremmaksi. Mua motivoi valtavasti musiikin teko ja runoilu sekä kirjoittaminen. Tarviin vaan tähänkin ahkeruutta tietysti, mutta tätä voi kuitenkin tehdä kotosalla ja vapaammin kantaen itse vastuun eteenpäin etenemisestään. Ikään kuin olisi yrittäjä, mutta ei olekaan liiketoimintaa vaan mennään mun taiteen kautta eteenpäin.

Tulevaisuuteni tulee ainakin osin olemaan Turussa eron takia. En pysty jäämään Savonlinnaan, sillä mulla ei ole täällä muuta kuin tuleva exäni. Olemme eron jälkeenkin hyviä ystäviä ja ehkä jatkamme jonkinlaista kevyttä suhdetta. Ikään kuin pehmeä laskeutuminen sinkkuuteen ja eron jälkeiseen elämänvaiheeseen. En tietystikään haluaisi ajatella vielä tällaisia. Oon liian raskas aihe ja saa mut niin kauhean surulliseksi. Välillä tulee lohduttomia itkupurkauksia, joiden hetkillä sanon, etten halua erota, mutta kun taas ajattelee järkiperäisesti niin tajuaa tilanteen realistisesti.

Tulevaisuus hämmentää jälleen kerran. Se tuntuu aina arveluttavan ja vaikeutuvan kerta toisensa jälkeen. Usein se on niin kovin auki. Tarvitsen jälleen kerran tukea joltain tahoilta kovasti. Menen johonkin etsivään nuorisotyöryhmään juttelemaan ja Turussa odottavat taas mun psykiatriset kontaktit, joille voin mennä pillittämään ja valittamaan, kun kaikki on niin jostain....

Ihanaa, kun voi avautua tänne. Se ehkä helpottaa. Täytyy myös sanoa, että naistenlehdissä ja monissa muissa lähteissä on paljon hyviä tsemppausvinkkejä ja piristettä. Ne takoo toivoa elämään ja antaa hyviä neuvoja esimerkiksi huolen hetkiin. Voi vaikka kirjoittaa huolensa paperille ja sitten repiä sen paperin. Ehkä siitä voisi olla apua. Kaikista huolista on tärkeä puhua ja toisaalta myös hyvistä asioista, jotka piristää ja luo elämään voimaa.

Tänään on ollut hyvää auringonpaiste, terveyssmoothien teko, kullan kanssa olo, kodikkuus, puput, ruuan tuoksu(lasagne), illalla on sauna ja vähän saa syyä chilipähkinöitä ja juoda kivennäisvettä.

Taitaa olla niin, etten enää jatka työssäoppimista, sillä myymäläpäällikkö puhui taasen sellaista, että ehkä mun olis parempi lopettaa työnteko siellä.... En uskaltanut vielä puhua asiasta avopuolisolleni asiasta, mutta tätä kautta hän saa ainakin asian kuulla. Jos työssäoppiminen loppuu niin myös koulunkäynti ja sitten pitää kehitellä jotain tekemistä, etten tylsistyisi taasen kerran. Pitää aktivoitua.Huolestuttaa kyllä sekin, että miten voin selvitä ilman normaalia arkea. Toisaalta voi pohtia sitäkin, että miten selviän sitten, kun ei kukaan tulekaan kotiin iltaisin vaan olen aivan yksin kotonani eron jälkeen Turussa. Se on keksittävä tekemistä. Tuntuu, että kaikki on vaan taistelua ja ikuista yrittämistä. Mistään ei tule mitään ja masennus vaan iskee kerta uudelleen näiden asioiden takia. Olen laiska, saamaton, haaveilija, luova, kekseliäs, ahkera työssä, positiivinen (vaikkei aina uskoiskaan, varsinkaan näiden puheiden perusteella). Olen myös luotettava, ystävällinen, avoin ja aito ihminen ynnä muuta kaikenlaista mitä nyt keksiikään, mutten jaksa nyt luetella enempää.

Toiveammattejani ovat muusikko, kirjailija ja näyttelijä sekä valokuvaaja ja runoilija. Toivon, että pääsisin niitä toteuttamaan, mutta kaipa tämä on vain haihattelua ja haaveilua..... Ei taida siivet kantaa yhtään mihinkään ja voin vaan luovuttaa elämän suhteen. Miettii, että mitä järkeä tässä mun elämässä on näillä suuntaviivoilla, jotka ei johda mihinkään elämässä selviämisen suhteen... Miten pääsen eteenpäin ja saavutan jotain mistä on jotain hyötyä ja vanhemmat voisi olla ylpeitä?

No. Nyt lopettelen. Tässä oli varmaan nyt tarpeeksi avautumista. Ensi kerralla lisää. Nyt syömään lasagnea noms.

Pitäkää kivaa!

<3:llä Aurelia