Mitäänsanomaton, mystinen, outo, erikoinen, diippi, surullinen, melankolinen, ontto, tyhjä....

On mun elämä.

Multa puuttuu elämästä nyt pahasti se jokin liekki. Mut on ikään kuin kesytetty ja musta ei saa enää mitään.

Tää teksti tulee nyt oleen aika outo, myönnän... Nukuin äsken joku 16h eli ihan liikaa. Ei vaan huvittanu nousta ja nukkuminen oli niin kivaa. Toisaalta sekin on kärsimystä. Kaikki elämässä on kärsimystä ja kaikki on niin nähty jo. Kaikki samat asiat toistuu ja tuskasinta on se, ettei pääse eteenpäin asioissa, joissa koittaa kehittyä ja tavoista ei pääse eroon, joista koittaa päästä eroon. Laihdutus, alkoholin välttäminen..

Eilen mietin, että mistä ikinä voi tietää mitä haluaa tehdä, kun elämässä on loppuen lopuks niin paljon kaikkea kivaa mitä voisi tehdä? Mikä ylipäänsä sitten on kivaa? Mikä on se oman elämän idea? Luulenpa, että omaan totuuteen pitää uskoa ja luottaa, siihen vahvaan omaan fiilikseen ja intuitioon. Mitä mä haluan tehdä ja mikä saa mut itkemään ja voimaan hyvin? Siis mikä koskettaa mua eniten?

Kaiken taustalla on tietysti geenit ja ympäristö. Rupesin juuri itkemään, kun kuulin yhden lapsuusbiisin, josta isä tulee mieleen. Iskä on niin valtavan tärkeä ihminen mulle, vaikkei se varmaan sitä ite tajuakaan. Jotenkin on ikävä sitä, että olisi lähellä isää. Ollaan oltu niin kaukaisia henkisesti. Mutta isä on todella tärkeä. Siltä oon kuullu kaikki parhaat neuvot(loppuen lopuksi) ja se on loppuen lopuksi aina oikeassa. Se tuntee mut tosi hyvin niin kuin äitikin ja tietää mikä mulle ois parasta ja mikä ois oikein.

Geenit ja ympäristö... Vanhemmilta saadut geenit ja kaikki ympäristö. Ite oon aina ollut erikoisuuden tavoittelija. Halunnut olla erilainen ku muut, koska siten oon pystynyt samalla suojelemaan itseäni siltä, etten oo outo vaan erilainen. Nykyään tosin en oo niin erilainen, oon aika massaa ja semmonen perusnaapurinkilttityttö. Mut on mussa edelleen se vahva luova puoli, joka tekee musta erikoisen myöskin. Se vaan, etten oo saanut luovaa puolta hyödynnettyä viime aikoina. Tosi sääli.

Mutta, miten voin pitää aina sen mielessä mikä on maali ja miten välttyisin siltä pisteeltä, jossa oon tosi kaukana maalista? Just, kun miettii laihduttamista. Mun ikuisuusprojekti, josta ei koskaan tuu mitään, sillä oon liian tunteiden vietävissä. Emotionaalit vie mut aina niin kauas kaikesta hyvästä, vaikka on tunteetkin usein hyviä.

VIIKONLOPUT

Viinaa viinaa ja viinaa. Ei mitään järkeä. Jotenkin tää suomalainen kulttuuri ittessäänkin kannustaa vaan juomaan ja menemään baariin viikonloppusin. Kun kaikki muutkin, ni kyllä mäkin... :( Rahaa menee ja terveys menee ei hyvä.

ARKI

Turhauttavaa pajaa ja kotona tai Turussa lojumista, jopa silloinkin saatan olla baarenissa käymässä. :O Voi mikä turmio. Turku on kieltämättä sitä aika usein. Vaikkei baareissa ookkaan mitään ihmeellistä eikä juomisessakaan. Se on niin nähty. Oisko nyt aika sen terveellisen järkevän elämän? Se ei oo niin nähty, ku perusjuhliminen ja muu, kuten arjen ja juhlan vastakkaisuusasettelu.

Ihastuminen on ollu kivaa, mut en tiiä oonko oikeesti miten kauheen ihastunut. Tiiän, että tosta jutusta ei tuu mitään. Saa nähä löydänkö koskaan ketään sitä oikeaa. Ois kiva, että joskus vois hommata lapsia, omakotitalon, kasvimaan ja elukoita. Semmosta. Taitaa olla hyvin kaukaista. Ehkä tällä kaikella on tarkoituksensa. Ehkä mun ei kannattais nyt yhtään miettiä mitään miesjuttuja, ku pitäis keskittyä oman elämän tärkeisiin  tukipilareihin? Siis niihin järkevän arjen tukipilareihin. Joku liikunta, hyvä ruoka, ei liikaa nukkumista jne....

Nyt on ollu aika raskasta tekstiä, tämmöstä oman mielen liikkeiden oksentamista ulos. Ei oo elämä helppoa ei eikä oman mielen sisältö.

Toivottavasti muil menee kivemmin

<3:llä Aurelia