Pohdintaa pohdintaa.

Mikä on tekemisen arvoista elämässä? Mitä oikeasti kannattaisi tehdä, että saisi elämästä kaiken irti? Eläisi täysillä tarttuen hetkeen. Elämä on niin kovin lyhyt, etten haluaisi tuhlata sitä mihinkään sellaiseen mikä ei oikeasti miellytä, mutta toisaalta tuntuu, että on paljon velvoitteita. Etenkin vanhemmat sekä yhteiskunta luovat tietynlaista kaavaa sille miten pitäisi elää, vaikkei se loppuen lopuksi olisikaan sitä mikä tuntuu intuitiivisesti oikealta.

Mietin tässä omia kirjoja selaillessani, että mitä haluaisin oikeasti lukea. En erityisemmin välitä lukemisesta, vaikka toisaalta kiehtoo hyvin paljon ja tekee mieli lukea. Ei vain riitä kärsivällisyys jollain tapaa siihen. Mielummin luon itse tekstiä kuin luen sitä. Ehkä hieman itsekeskeistä, mutta ehkä kaikki luovat ihmiset ovat aika lailla sellaisia?

Onko siis tehtävä asioita, jotka eivät tunnu siltä, että niitä haluaisi oikeasti tehdä ja onko tehtävä vain, koska on pakko ja elämä velvoittaa niihin? On myös sanonta "Pakollista on vain verot ja kuolema. " Tavoitteenani olisi kuitenkin elämässäni päästä töihin, saada rahaa jollain tavalla ja menestyä sekä tehdä sellaista mikä on motivoivaa työtä ja täyttää elämää, arkeani, luo rytmiä. Mutta mitä se työ oikeasti olisi? Haluanko oikeasti opiskella merkonomiksi? Onko pakko olla jokin järkevä ammatti?

Opiskelu on jollain tavalla ihan mukavaa, mutta toisaalta.... Toistan asioita, joita toiset ovat keksineet ja luoneet. Ne ovat niin kovin monen ihmisen tiedossa jo valmiiksi. Mitä järkeä on tehdä sellaista, olla massaa, joka toistaa vanhoja asioita. En tiedä käykö se luonteelleni lainkaan. En myöskään pidä raadollisesta arjesta. Tarvitsen tietynlaista taiteilijan vapautta ja sitä, että voin tehdä asiat omaan tapaani ja rytmiini. Se on oikeastaan yksi syy miksi tykkään pitää 4H-yritystä. Siinä on yrittäjän vapaus eivätkä työpäivät ole säännöllisiä vaan niitä on(ainakin toistaiseksi) silloin tällöin. Kuitenkin saa tienattua, edes sen verran, että on ruokaan enempi rahaa(ja ehkä vähän kaikkeen muuhunkin mitä tarvitsee tai ei tarvitse niin paljoa)..... 

Alkoholi on hankala asia elämässäni. Siitä nauttii, mutta toisaalta. Aina voi tajuta miten turhaa sen litkiminen. Sen avulla ei saavuta, saa mitään. Sitä vain juo ja on hetkellisesti hauskaa, mutta se ei kanna pitkälle. Lopulta jää vain huono olo ja morkkis. Toisaalta hyviäkin muistoja. Se vapauttaa ihmistä olemaan ehkä kärjistetymmin oma itsensä ja tuo tunteet pinnalle aika herkästi. Silloin voi avata itseään ehkä enemmän. Sellaisia asioita, joita ei normaalisti sanoisi tai tekisi. Uskon, että humalpäissään ihmiset sanovat aika lailla tosiasioita, mutta ne ovat hyvin kärjistettyjä ja tunnepohjaisia. Silloin järki ei ole niinkään pelissä mukana. Sanoo mitä sylki suuhun tuo. Mutta kuitenkin. Ehkä asiat ovat alitajuntaisia tuolloin? Alitajuntaisia viestejä, joita ei selvänä tajuakaan? En tiedä aivoista paljoa enkä ole lukenut niistä myöskään, joten en tiedä mitä aivoissa oikeastaan tapahtuu humaltilan aikana ja mitkä ovat niitä tosiasioita? Onko humalaisen ihmisen puhe aivan puppua eikä ollenkaan sitä mitä hän oikeasti tarkottaisi? Ei edes alitajuntaisesti, tiedostamatta?

Joka tapauksessa. Alkoholia luo iloa elämään. Mutta onko se hukkaan heitettyä elämää? Välillä tuntuu, että haluaisi vain olla koko ajan. Ainakin silloin kun on oikein paha olla. Tällä hetkellä on oikein fiksu ja järkevä olo, ja se johtuu varmasti siitä, että on hyvä fiilis. Tuntuu, että voisi jopa pitää taukoa alkoholista, jos tällainen olo olisi suurinpirtein jatkuvasti. Harmi, että se ei yllä pitkälle vaan huomen aamulla tai myöhemmin tänään voin olla jo aivan siipi maassa.

Kahvi on mukava asia. Se luo aivoille siivet. En siitäkään tiedä miten se vaikuttaa aivoihin. Voisi melkein uhrata elämästään lukemiselle sen verran tässä kohtaa, että vähän lukisisi aivoihin liittyviä asioita, siitä miten kahvi ja alkoholi vaikuttavat niihin. Kahvikin on omalla tavallaan päihde. Siitä kuitenkin sanotaan, että se tekee paljon hyvää ihmiselle ja on terveellistä. Mutta. Luulenpa, että sen juominen olisi jossain kohtaa lopetettava. Kahvihan tulee jostain todella kaukaa ja sen viljely ei ehkä ole niin kovin ekologista. Sitä paitsi sen tuominenkin jo on aika kuluttavaa luonnolle, sillä sitä mm. tuodaan kaukaa lentokoneella.

Mietinkin yksi ilta hyvin paljon kaikkea mm. sitä miten tärkeä asia luonto on. Se on edellytys ihmisen elämälle ja se pitäisi aina olla se ykkösjuttu. Luonnon tulisi olla jokaisen paras ystävä.

Miksi ihmiset tuovat ulkomailta niin paljon kaikkea? Miksei voisi pärjätä sillä mitä täällä on? Se olisi ekologisesti järkevää, kun ei tulisi liikennepäästöjä niin paljoa sekä kunkin maan talous voisi pärjätä paremmin, kun suosittaisiin oman maan tuotteita. Toisaalta kehitysmaita on hyvä tukea, sillä he eivät pärjää hyvin rahallisesti. Mutta. Mitä jos suosisi kotimaan sekä kehitysmaiden tuotteita? Luonnollista, kotimaista, ekologista sekä taloudellisesti vaikka Suomelle kannattavaa. Tai jos keskityttäisiin ainakin omaan talouden kasvuun. Söisimme enemmän omia kasveja, joita täällä kasvaa. Onhan niitä ennenkin syöty pitkälti pelkiltään ennen kuin appelsiinit ja muut ovat tulleet Suomeen. Ihmiset ovat liian tottuneita tähän nykyiseen ylellisyyteen ja kaiken riittävyyteen, vaikka toisaalta maapallo ei riitä kaikelle ihmispaljoudelle.

Luonto ei riitä ja se ei kestä jatkuvaa ylellisyyttä. Vaikka nyt tuntuisi, että "Ihanaa, asun nykyaikaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Kaikki on hyvin. Voin tehdä mitä vain ja minulle on kaikkea mitä ikinä sieluni halajaa. " Mutta. Luonto pitää ottaa huomioon. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista, varsinkaan jos ne jostain syystä päättäisivät kuolla sukupuuttoon ihmisten toimien takia. Sitäkään ei tiedä. Kaikki on liian itsestäänselvää ja pintapuolisesti hyvin. Kaikella on kuitenkin tarkoitus, uskoisin, että silläkin miksi on kaikkea pahaa maailmassa ja miksi pahuus lisääntyy toisinaan ja nostaa päätään erittäin näkyvästi? Eihän se ole suotavaa, mutta.... Ihmisten on herättävä syväksestä horroksestaan toimimaan maailman hyväksi kovemmin ja vähennettävä itsekeskeisyyttään.

En sano(nyt siirtyäkseni itseeni), että olisin mikään mallin esimerkki epäitsekkyydestä ja epäitsekeskeisyydestä. Minulla on kuitenkin hyviä aikomuksia ja ideoita, joita haluaisin noudattaa enkä vain miettiä ja teorisoida. Ja ehkä tekstini voivat toisinaan saada muut ihmiset ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta? Se olisi varsin ihanteellista, että voisin herätellä ihmisiä, että minun elämälläni olisi tarkoitusta ja toimillani. Etten olisi tyhjänpäiväinen ja eläisi tyhjää elämää. Välillä tuntuu siltä, ettei elämälläni ole mitään merkitystä. Tietysti vaikuttaa vallitseva olotilani eli masennus.

Lähitulevaisuus pelottaa. Se mitä käy, kun tämä luovuuden puuskani taas laskee. Kun pääsen "Maan pinnalle", takaisin tuohon masentuneeseen harmaaseen normielämääni. Kun ei ole motivaatiota nousta sängystä eikä pysty jaksa tehdä mitään. Ei edes luovuus kuki. Ei pysty kirjoittamaankaan. Nyt se sujuu hyvin, mutta oottakaapa hetkinen niin sitä tulee taas takkuista enkä saa aikaiseksi mitään. Kai se on sitä tyhjän paperin kammoa ja luovien ihmisten ikuinen murheen kryyni. Jokin deadline silloinkin saattaa lähestyä, kun on luovan alan ammattilainen. Täytyy saada tiettyyn aikaan mennessä aikaiseksi kaikenlaista luovaa, mutta mitä, jos ei synnykään mitään, vaikka pitäisi. Onko luovuuskin vain harjoittelua? Sen harjoittelua miten luovuuden saa ulos, jos ei ole inspiraatiota? Jatkuvaa itsensä tutkimista.

Näin lopuksi, suosittelen itse kullekin päiväkirjan tai blogin kirjoittamista. Vaikkei olisikaan mitään ihmeellistä sanottavaa. Anna kuitenkin aivoillesi mahdollisuus purkaa niitä. Kenties kirjoittaminen voisi olla helpompaa kuin omassa päässä seikkailu? Itselle tämä sekä asioiden puhuminen on usein helpompaa kuin pelkkä päässä pyörittely itsekseen. Blogi on inspiroivaa, sillä siitä voivat muut hyötyä mahdollisesti? Ja saada vertaistukea. Saan myös itse tästä jotain tyydytystä, kun huomaan, että muut lukevat tätä. Kai se on halu saada näkyvyyttä luomilleen asioille? Saada huomiota. On myös kiva, kun voi kirjoittaa muille. Se on motivoivampaa kuin itselle kirjoittelu. Tykkään avata itseäni ja saada ihmiset ymmärtämään minua paremmin niin kuin minäkin nyt itseäni. Haluan saada myös muista paljon irti asioita.

Välillä on vaikeaa, jos on kovin estyneitä ja sulkeutuneita ihmisiä lähipiirissäni. En koe samaistumista yhtään sellaisiin ihmisiin ja on vaikea ymmärtää, kun itse olen mitä olen: Avoin kirja. Onneksi tämä sivusto on nimeltään Vuodatus. Sopii niin hyvin näihin minun mahdottomiin purkauksiini, joita on ehkä hieman työlästäkin lukea. Toivottavasti kuitenkin viihdytte ja teksti olisi tarpeeksi kiinnostavaa ja meneväistä. Menisi eteenpäin aallon lailla takkuilematta. Semmoista takkuilevaa, töksähtävää tekstiä voi olla ärsyttävää ja vaikeaa lukea. En tiedä onko tämä jossain määrin sellaista vai ei hmm.... No. Eipä sillä väliä. Kunhan vuodattaa hihii. :)

Tsemppiä itse kullekin ja avatkaahan itseänne luovuudelle ja antakaa palaa. Elämä on tässä ja nyt. Tehkää sitä minkä koette merkitykselliseksi. Oli se mitä vain, mutta kunhan pysytte elossa tiukoin ottein. (Eli ei mahdottoman epäterveellisiä asioita mielellään. :P )

<3:llä Aurelia