Moikka moi.

Välillä on elämä ihan hepreaa mulle. Ei vaan tajua pään sisältöä, asioita muutenkaan elämässä. On niin monimutkaista, runsaudenpulaa ja vaikka ja mitä! Oon jo valmiiks pahoillani, että tästä tekstistä tulee ihan huuhaata luultavasti. Ihan jotain höpönlöpöä ajatustenvirtaa. Toisaalta on mun tekstit muutenkin aina sellasia. Nyt täl kertaa ehkä vaan tavallistakin enemmän.

Mitenköhän voi otsikon takana pysyä... Jos on joku tietty otsikko ja sen alla pitää pysyä aiheen niin miten pysyä siinä... Entä jos aiheet onkin liian laajoja ollakseen otsikon sisältöä. Vai pitääkö otsikon olla tarpeeksi laaja ja yleispätevä, jos haluaa, että elämä olisi sen suhteen mahdollisimman helppoa? Liian tiivissisältöinen otsikko on varsin vaikea tämmöisissä teksteissä.

Palatakseni otsikkoon, sen nimeen. Tehdäkseni otsikon sisällöstä todenteolla tekstiä.... Helpoimman kautta, yksinkertaistaen. Kirjoittaminen ja sen tekniset asiat ovat välillä aivan hepreaa. Eilenkin kun mietin romaanin/novellin kirjoittamista. Ylipäänsä kaunokirjallisen tekstin kirjoittamista.... Miten rakenne, juoni, käänteet ja kaikki oikeesti tehdään ja mietitään. Se tuntuu monimutkaiselta. Vissiin olis hyvä hahmotella paperille asioita? Miellekarttoja? Kaikenlaista ranskalaistaviivaa ynnä muuta.

Runoni ovat usein hepreaa sekä mulle että muille. Ne tulevat alitajunnastani. Silloin tarvitseekin fiilistellä siinä kaikkea ja tulkita omalla tavallaan sen asiat. Itse voin miettiä omalta kannaltani mitä alitajuntani minulle kertoo ja muiden alitajunnoista kertoo heidän omat tulkintansa. Lukemalla mystisiä tekstejä voi siis päästä oman pään sisälle ja löytää salaisia tuntoja ja sisältöjä. Avata omaa mieltään. Kunhan ei heti luovuta tekstin suhteen, joka on ihan hepreaa, vaan jää miettimään, fiilistelemään. Voi jopa toden teolla tutustua itseensä, jos siltä tuntuu. Kuitenkin kaikesta mitä lukee, tulee jotain fiiliksiä väistämättä. Joko sitten vaikka "mitä hittoa just luin, ei täs oo mitään järkeä". On siinäkin oma fiiliksensä ja se kertoo ihmisestä aika paljon. Onko kyseessä silloin kyyninen vanhoihin tapoihinsa ja pinnallisuuteen takertunut ihminen? En halua tuomita ketään, mutta toivon, että ihmiset eivät jämähtäisi pinnallisiin tottumuksiin liikaa. Runot eivät ole ihan hepreaa kun niihin paneutuu edes vähä ja suhtautuu avoimin mielin.

Välillä elämä on ihan hepreaa, kuten päänsisältö; alitajunta ja runot, jotka sitten taas heijastavat kyseistä alitajuntaa useinkin. Mutta tätä "hepreaa" oppimalla, siihen perehtymällä, löytää aivan uusia asioita ja kaikki on vähän vähemmän hepreaa. Tietystikään ikinä kaikki ei ratkea, sillä elämä on uusiutuvaa. Pään sisällä tapahtuu uutta, ihminen ei biologisesti jämähdä aivoiltaan vaan ihminen uusiutuu mieleltään myös jatkuvasti.