Moi.

Oon tosi masentunut. Elämä tuntuu ihan painajaismaiselta. Sarja epäonnistumisia. Tai ainakin siitä lähtien, kun sairaus todettiin, kaikki alko mennä päin jotain. Sitä ennen oli unelmia, joiden toteuttaminen ois ollu mahdollista terveenä varmastikiin.

Ei vaan oo mitään motivaatiota mihinkään. Kohtakin pitäs mennä suihkuun, mut en tiiä onko siinäkään mitään mieltä. Haluanko, jaksanko edes enää yrittää. Paras olis, jos pääsis vaikka sairaalaan, mutta ei sinne niin vaan lampsita. Pitää olla itsetuhoinen. Harmi ja onni samalla, etten oo.

Ei mulla oikeastaan oo mitään ihmeellistä sanottavaa mihinkään. Pää on ihan tyhjä. Tuntuu, että Seronil vähä puuduttaa päätä, ettei itketä niin paljon, ku vois. Mielummin itkisin ku kelluisin täs epämääräisessä ankeudessa. En tiiä onko noissa lääkkeissä vieläkään mitään järkeä. Jos ne ei korjaa varsinaisia syitä oloille jne. Toimii vaan puudutteena.

En oo kauhean lääkemyönteinen. En usko, että ne kunnolla auttaa mihinkään, lähinnä huijaa mieltä ja kehoa, kun asiat pitäs psykologisesti käydä läpi. Eli ihan järkeilemällä ja miettimällä tutkailemalla itseään ja sen sellaista. Kunpa voiskin nyt kunnolla itkeä, muttakun ei tule itkua. Itku helpottaa, mutta entä, jos sitä ei edes tule? Se on kamalaa. Ei saa ulos pahaa oloa. Se jää vaan olemaan eikä saa lohdullisesti itkettyä. Itku kuitenkin lohduttaa.

Pitäs kai vaan jaksaa edelleen yrittää. Päivä askel kerrallaan. Ei kai tässä auta muu ku elää miettimättä sen enempää. Oli olo mikä hyvänsä ni elämä kulkee eteenpäin. Jos vaikka löytäis niitä juttuja mistä tulee hyvä mieli ja niiden tekeminen vahvistais hyviä hetkiä tai sillai... Pääsis ehkä eteenpäinkin jossain asioissa. Se on kamalaa, kun ei pääse eteenpäin missään. On ihan jumissa. Kaikkia sisäisiä lahjoja, taitoja ja kunnianhimoa ja kaikkea olis, mut ei tarmoa toteuttaa tehdä niitä asioita. Ei oo ollu pitkiin aikoihin... Se on kettumaista kyllä.

Joskus huomaa, että sisuuntuu, se tuntuu hyvältä. Sitä vaan tulee olo, että nyt on pakko "tarttua sorviin" ja tehdä elämälleen niitä isoja askeleita, jotka vois oikeasti auttaa ja viedä sitä eteenpäin. Sisuuntumishetkiä pitäs viljellä, löytää niitä aina uudelleen ja uudelleen, koska ne vois käynnistää muutoksen. Hmm. Hyvä pointti kyllä. Tietyt hyvät hetket suojelee mua kaikelta kurjuudelta ainakin vähän. Semmoinen sisuuntuminen, tsemppifiilis, innostumishetki....

Asioita, mitkä tuottaa mielihyvää:

Hyvien ystävien seura

Soittaminen

Laulaminen

Erilaiset kivat valot kotona ja muualla, kuten tunnelmavalo ja nyt käytössä oleva kirkasvalolamppu on hyvä juttu

Kynttilät

Kivat värit

Joulujutut(kunhan ei vaan stressais liikaa)

Aurinko

Koirat

Avomies

Seksi

Ulkoilu, liikunta (sillonku siihen vihdoin jaksaa ryhtyä, täl hetkel tuntuu iha mahdottomalta taas jaksaa lähteä mihinkään liikuskelemaan, pitäis kai ees iha pieniä "Liikuskeluja" tehä; käydä postilaatikolla yms. :D )

Itsensä hemmottelu

Ulkonäköön panostaminen

Suihkussa käynti

Pupujen hoito

Kaikenlaiset eläimet ylipäänsä on kivoja

Kasvit

Kotihommelit loppuen lopuks ihan mukavia, kun ne saa tehtyä, tulee hyvä suoritus -olo. Saa suoritettua juttuja.

Yrittäminen tuntuu ihan hyvältä. Täytyy jokainen päivä ottaa uutena yrittämisenä, silloin se voi rutinoitua, ne hyvät tavat. :)

 

Hyvät rutiinit:

Mahdollisimman paljon vettä päivän mittaan

Säännöllinen ateriarytmi

Kahvia saa juoda, se ei lihota ym.

Kasviksia (edes marjojen, salaatin, hyvien hedelmien muodossa)

Kunnon aamupala

Ylipäänsä syömistottumukset hyvät

Mahdollisimman paljon liikuskelua ja liikuntaa ja ulkoilua, mut ei stressiä siitä

Hampaiden pesu

Lääkkeiden otto

Vitamiinien otto

Kasvojen pesu

Suihkussa käynti

Aivojumppaa joka päivä tarpeeksi

Lukemista

Töllöttelyä

Aivot narikkaan

Hemmottelua ja rentoutumista

Ei liikanukkumista

Aikainen aamuherääminen

 

Semmoisia juttuja tuossa tuli mieleen. Tästä on hyvä jatkaa, toiveikkaammin mielin. :) Kiitos vuodatus.net, pelastit mun loppupäivän olemalla olemassa mun mietintöjä varten. :)

<3:llä Aurelia