Tähtisadetta

Heimoi.

On alkanut 20-luvun kolmas vuosi. Se tuntuu kyllä varsin isolta luvulta, kun miettii, että hetki sitten elettiin  vielä 1900-luvun loppua ja 2000-luvun alkua. Nyt olen jo itse kolmannella vuosikymmenelläni elon vuosien osalta. Täytin joulukuun lopulla 30 vuotta.

Toivon mukaan vuodesta tulee hyvä ja tavoitteet täyttyvät ja unelmista osa toteutuisi.

Tavoitteena on saada painoa pois ihan reilusti eli tavoitepainoon kesään mennessä. Unelmieni osalta pyrkimyksenä päästä vihdoin yliopistoon opiskelemaan. Pääsykokeet ovat keväällä. Kesän voikin sitten kivasti lomailla pääsykoelukemisen jälkeen ja toivon mukaan timmissä kunnossakin!

On myös panostettava kaikin puolin omaan terveyteen, sekä mielen, että kehon. Vaatimustasoa laskettava, mutta kuitenkin tehtävä arkisia ja tylsiäkin rutiininomaisia ja päivittäisiä sekä säännöllisiä asioita. Tavoitteena siis pitkäjänteisyys ja säännöllisyys.

Rupesin miettimään kovia tavotteita, vaatimuksia nyt kuitenkin eli miten tulisi toimia, jotta painoa oikeasti lähtisi! Herkut pois, alkoholi pois(tulee muutenkin niin kurja olo siitä loppuen lopuksi, ainakin seuraavana päivänä, seuraava päivä tuppaa menemään hukkaan nimittäin).

Tupakan polton lopetan myöskin. Tänään on lopettamisen alkua, en ole lainkaan tupakoinut. Ei ole tehnyt mieli eikä ole ollut tarvetta. Autotupakoinnin voisin polttaa sillä tavoin, että laulaisin autossa Singaa. Siinähän hyvää luppoaikaa on laulella. :)

Semmoisia juttuja. Nyt aika muihin puuhiin.

 

Sydämellä

Aurelia